Kutsuva väripaletti brändillesi – 5 tärkeintä vinkkiä

 
Brändille_väripaletti_Annika Välimäki.jpg

Kiehtovan, kutsuvan ja wau-huokailuja herättävän yritysilmeen luominen on kiinnostavaa, vähän raastavaa ja tosi palkitsevaa. Siihen liittyy monta vaihetta, joista yksi on valita brändille väripaletti. Se on herkullinen (ja tosi tärkeä) osa suunnitteluprosessia – ja yksi minun suosikkivaiheitani yritysilmeen luomisessa.

Brändin väripalettia suunnitteltaessa pitää ottaa huomioon monta asiaa, kuten värien tuomat mielleyhtymät, yrittäjän omat mieltymykset, muiden alalla toimivien käyttämät värit (joista pitää erottua) ja myös tekniset asiat, kuten värikontrastien riittävä erottuvuus toisistaan sekä mustasta ja/tai valkoisesta.

Minä käytän väripaletin suunnitteluun aina reilusti aikaa. Osittain siksi, että pidän siitä niin paljon, mutta eniten siksi, että väripaletti on yksi tärkeimmistä tekijöistä, kun mietitään valmista brändi-kokemusta:

84,7% kuluttajista pitää väriä ulkoasun tärkeimpänä tekijänä ostopäätöstä tehtäessä. Ei siis ole yhdentekevää minkälaiset värit tuotepakkausta, verkkosivua tai some-kanavaa koristavat – päinvastoin.

Päätin koota tähän postaukseen tärkeimmät vinkkini väripaletin valintaan liittyen, jotta sinäkin voit hyödyntää niitä brändisi rakentamisessa.

Brändin-väripaletti-Annika-Välimäki-4.jpg


Kutsuva brändin väripaletti – miten se tehdään?

Nyt kerron havaintojeni mukaan viisi tärkeintä vaihetta brändin väripaletin suunnittelussa. Kun tunnet kohderyhmäsi (ja itsesi) ja pohdit minkälaisia tunteita haluat heille viestiä, olet jo pitkällä. Sen jälkeen tärkeintä on olla rohkea!

1) Mistä itse pidät?

Kun suunnittelen asiakkaani brändille väripalettia, otan huomioon yrittäjän omat mieltymykset värien suhteen. Minusta brändi-ilmeen on tunnuttava asiakkaastani kotoisalta ja omalta. On myös totta, että kun yritysilmeesi puhuttele sinua itseäsi, se todennäköisemmin vetoaa myös asiakkaisiisi.

Joskus koko yritysilme voidaan suunnitella tietyn värin ympärille: personal trainer Anna Hämäläiselle suunnittelemani logo toistaa hänen ehdotonta lempiväriään kirkkaankeltaista.

Mutta entä jos et osaa valita? Sinulla saattaa olla useita lempivärejä ja ne saattavat jopa olla vähän ristiriidassa keskenään. Toisina päivinä tykkäät harmaasta ja heleistä pastelliväreistä, joinain et tiedä mitään ihanampaa kuin metsänvihreä ja syvä sahraminkeltainen. Kultaisen keskitien tai kompromissiratkaisun etsiminen on kuitenkin tärkeää: yhteen yritysilmeeseen ei kannata sovittaa kaikkea. Hyvä perussääntö on valita kaksi tummaa ja kaksi vaaleaa väriä.

Sopivaa väripalettia voit halutessasi metsästää vaikkapa Pinterestin avulla: Tee kansio, johon pinnailet 50 kuvaa joiden värimaailma puhuttelee sinua. Karsi puolet ja pohdi mitä värejä jäljelle jäävissä kuvissa on eniten. Pohdi miksi pidät mistäkin väristä ja miten värit sopivat yhteen.

2) Mistä asiakkaasi pitävät?

Omien mieltymystesi lisäksi on tärkeää matchata yritysilme kohderyhmäsi mieltymyksiin. Minkä tyylinen asiakkaasi on? Minkälaisista brändeistä hän tällä hetkellä pitää? Minkälainen väripaletti vetäisi ihanneasiakastasi puoleensa?

Suunnittelutyössä käytän lähtökohtana yleensä yhtä tai kahta pääkohderyhmää, asiakkaan toiminnan mukaisesti. Viime syksynä tein yritysilmeen Ravintola Villalle, jonka asiakkaita ovat sekä iltaa viettävät kaupunkilaiset, että alueella lounasruokailua kaipaavat työmiehet. Yritysilmeessä huomioitiin kiinnostavuus molempien silmissä: Ilme on puoleensavetävä ja city-henkinen, samaan aikaan siinä on ronski ja rento ote.

Brändin-väripaletti-Annika-Välimäki-3.jpg

3) Mitä muut tekevät? (Tee sinä jotain muuta!)

Kuten yllä kirjoitin, brändi-ilmeen rakentamisessa on tärkeää varmistaa että erotutaan kilpailijoista. Suunnittelutyön alkumetreillä käymmekin asiakkaan kanssa läpi mm. hänen tärkeimmät kilpailijansa, jotta tiedän ilmettä suunniteltaessa pitäytyä etäällä samankaltaisuuksista. Ei olisi kovin tyylikästä eikä tuottoisaakaan toistaa kilpailijan brändivärejä, leimaavia muotoja tai tekstityylejä.

Brändin väripaletti onkin tosi hieno mahdollisuus erottua, siinä missä logo ja muut graafiset valinnatkin:

Jos valtaosa asiakkaani alalla toimivista yrityksistä käyttää jo harmaata ja vaaleanpunaista, suosittelen hänelle jotain muuta. Esimerkiksi harmaanvihreä ja syvät mustansiniset voivat purra samaan kohderyhmään jopa paremmin – erotut muista alan toimijoista ja jäät paremmin mieleen.

4) Minkälaisia tunteita haluat välittää?

Mieti minkälaisen kuvan haluat brändistäsi antaa. Rohkean ja vahvan? Hauskan ja rennon? Lämpimän ja lähestyttävän? Tunnetiloja on kirjoitetun kielen lisäksi helppoa tehostaa värivalinnoilla.

Jos asiakkaani tavoitteet, kohderyhmä ja toivotun tunteen viestiminen ovat keskenään ristiriidassa, pitää etsiä keino yhdistää nämä toimivaksi visuaaliseksi kokonaisuudeksi – haaste, josta nautin!

5) Ole rohkea, uskalla heittäytyä!

Rohkeus värien käytössä on jotain muuta kuin huomiovärien käyttöä tai nettisivun ja julkaisun täyttämistä väreillä. Rohkeutta on olla omanlaisensa, erottua ja näyttää tietä!

Erikoistuminen onkin monesti avain menestykseen. Ei kannata koettaa olla kaikille kaikkea. Sen sijaan on hyvä pyrkiä siihen, että brändisi ilme on tietyn, rajatumman kohderyhmän silmissä aivan vastustamaton!

Voit peilata tätä muuhun elämään verraten, pohtimalla kumpi olisi mukavampi tilanne: muutama tosi hyvä, läheinen ystävä, joille olet tärkeä ja korvaamaton vai kymmeniä hyvänpäiväntuttuja, joita et juuri koskaan tapaa.

Jos sinun brändisi kaipaa ilmeen päivitystä tai vaikka vain pientä faceliftiä esim. väripaletin suhteen, ole rohkeasti yhteydessä minuun. Tehdään yhdessä taikoja!